THE VERSATILE BLOGGER AWARD

Sain ihka ensimmäisen tunnustuksen Tankulta, tänks! :)


Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen. Lisää The Versatile Blogger Award-kuva postaukseesi. Kerro seitsemän satunnaista faktaa itsestäsi. Nimeä 15 bloggaajaa ja kerro heille tunnustuksesta.

Ja itse asiaan, seitsemään faktaan itsestäni:


1.Pidän saksalaisista dekkarisarjoista, joita monet inhoavat. Tämä juontaa juurensa kaiketi lapsuuteni, jossa isän kanssa katsoimme niitä yhdessä. Mukavia muistoja!
2. Olen ollut melko nopea liikkeissäni. Kotoa poismuuton jälkeen olen muuttanut 17 kertaa :)) Ja olen asunut Seinäjoen lisäksi tietysti Nurmossa, unohtamatta muita: Suolahti, Oulu ja Turku.
3. Yleensä minut tunnistetaan raikuvasta naurustani sekä äänestäni. Ukkoparkakin valittaa puhelimessa, kun volumea ei saa enää pienemmälle mitä se on.
4. Rrrrakastan kaikkea vanhaa kolhiintunutta ja kulunutta eri toten pellisiä esineitä.
5. Minulla on paha tapa eksyä tekemään koneella muuta, kuin ajattelin ja huomaan viettäneeni useamman tunnin koneen ääressä usein selaten blogeja ja tehden näyttöruutuostoksia paskartelu ja vaate- sekä sisustuskaupoissa.
6. Pelkään ja inhoan käärmeitä.
7. Olen edelleen innoissani kortteiluista, mikä on erikoista, koska saatan innostua eri jutuista aivan huomaamatta. Innostukseni laantuu herkästi, ellei asia ole riittävän kiinnostava :)



Blogitunnustus lähtee seuraaviin blogeihin, joista osa on jo mahdollisesti saanutkin tällaisen:











Tuntuma


Hennan huomioita


Handmade by Susanne


Toivotonta puuhastelua

Jeppulandia

Unicorn

Santun maja




Seitsemän tähän listasin, nämä saavat riittää!

6 kommenttia

  1. Kiitos, kiitos. On ihanaa saada tälläisiä, siitähän tietää että joku lukee blogiani!

    VastaaPoista
  2. Suuret kiitokset tunnustuksesta ja terveiset täältä pohjoisesta lumen keskeltä =)

    VastaaPoista