Featured Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste mixed media. Näytä kaikki tekstit

P*skis #334 Lahjapussukka tai -laatikko


Nyt saa askarrella aivan kunnolla. Uudessa P*skiksessa on lahjapussukka tai lahjalaatikko. Oma boxini on pohjustettu mustalla gessolla. Erilaiset härpäkkeet on kiinnitetty gel mediumilla.. Värit on tehty misteillä, sellaisilla jotka reagoi mustan värin kanssa.. Kaunista metallinhohtoa. 


Korttitalkoot ♥︎


Mikä ihana ja suuri kunnia oli saada Rauman poppoolta tänne meille Seinäjoelle niin ihana tapahtuma kuin Korttitalkoot. Viiden vuoden jälkeen kuudes vuosi siis askarreltiin Peräsenäjoella Ahonniemen leirikeskuksessa. Moni on kysynyt, että missä tätä on oikein mainostettu, kun ei ole mainosta nähnyt. Kerron sen nyt vielä tässäkin. Korttitalkoot tapahtuma on vuodesta toiseen toiminut niin, että sinne on ollut aina etuoikeus osallistua heillä jotka ovat olleet mukana edellisenäkin vuonna. Mikäli meille on ilmoittanut omasta halukkuudesta päästä jonoon se on mahdollista. Ilmoittelemme sitten lähemmin onko paikkaa mahdollisesti tarjolla =)





Harmikseni sain tuotettua todella vähän viikonlopun kestoon nähden, mutta sain aikaiseksi paljon hyvää. Iloista mieltä, paljon naurua ja hyviä juttuja ja mikä parahinta oli ihana nähdä teitä kaikkia sekä myöskin mahtia, että porukkaan uskaltautui muutama uusikin mukaan ;)



Ikimuistoinen viikonloppu, ensi vuonna taas tavataan!


Pitihän sitä ottaa vielä friendsie mun Memmun kans!













♥︎ Ihanat albumit ♥︎


Sain Emmolta sähköpostia olisinko kiinnostunut tutustumaan ensimmäisten joukossa hänen uuteen ihka ensimmäiseen askarteluaiheiseen kirjaan Ihanat albumit - skräppää muistot talteen 

- No todellakin, olin niin innostunut että maa tömisi!! Piti lukea viesti pariin kertaan, että ymmärsin, että olikohan viesti tarkoitettu minulle :D olin niin otettu. Kiitos!


Kirjassa kerrotaan kortteilun ja skräppäilyn perusteista, mutta myös jo enemmän askarrelleille löytyy varmasti uusia mielenkiintoisia tekniikoita, joita voi lähteä kokeilemaan. Saat tietoa eri välineistä sekä mömmöistä. Itsekin on tullut haalittua jos jonkinlaista purnukkaa, mutta liian usein niiden käyttö jää vähäiselle, oikeastaan tulee unohdettua niiden mahtavat käyttömahdollisuudet. Tässä kirjassa on esitelty lukuisia käyttötapoja eri tuotteille. 

Tämä kirja on siis ihan MUST-hankinta jokaiselle askartelijalle!!!

Kirjan tekstit ja kuvat ovat Emmon käsialaa, mikä tekee tästä erityisen mielenkiintoisen. Emmo on rohkea seikkailija, joka ei pelkää tarttua uusiin haasteisiin. Emmolla on uskallusta tehdä asioita omalla tavallaan, persoonallaan. On mukava lukea Emmon omista kokemuksista tehdessä näitä töitä, joita kirjassa esitellään. Kirja ei ole siis vain kirja, jossa opastettaisiin miten sivut ja kortit syntyvät, vaan kirjassa pääsee tutustumaan samalla kirjan tekijän Emmon maailmaan. Askartelu ei  ole pelkästään kauniiden asioiden yhdistelyä ja käsillä tekemistä, vaan prosessi, jossa voidaan käydä läpi suuriakin tunteita vihasta rakkauteen ja pettymyksestä onnistumiseen.



Kuvat ovat isokokoisia, joista näkee töiden pienetkin yksityiskohdat. Ihaninta on, että kirjassa käytetyt kuvat ovat Emmon itsensä ottamia. Kirjassa ei taida löytyä yhtään aukeamaa ilman kuvia, joten minä tykkään! Kuvien avulla saadaan ilmaistua paljon, se kiteytyy kirjan sisällöllisessä sanomassa, mutta myös itse tässä kirjassa.

Kirjassa esitellään paljon skräppäysprojekteja, mutta mukana on myös useita kortteja sekä muutamia spessuja tuunauksia. Sain ja tulen saamaan jatkossakin tästä kirjasta paaaaljon ideoita. Kirjan sisältöä voi soveltaa useissa eri askarteluissa, mikä tekeekin tästä kirjasta pölyttymättömän kirjan hyllyyni :))

Haluatko itsellesi kirjan, Emmon blogissa on nyt arvonta tästä kirjasta, 
käyhän osallistumassa arvontaan!

Ellei arpaonni suosi, kirjan voi ostaa esimerkiksi täältä.


Yhteistyössä

Tirppojen verran onnea!


Voiskohan tätä korttia nyt Mixed Mediaksi luokitella.. Noh jotain sen suuntaista.. Tähän korttiin tuli suihkittua taustat Dylusion suihkeilla.. Archivalilla leimakuva päälle.. Lehdet leimailin meidän Mixed Media-kurssilla, kukkakin löytyi varastoista samaten Onnittelut-teksti on peruja viime vuoden Korttitalkoista..

Mömmöjen pyörteissä..


Joka mimmillä täytyy olla kunnon vehkeet!

Sur-rur.. kuivais jo!

Sitruunapiirakkaa, sitruunamarenkia, sitruunapuu..

Pakollinen some-päivitys..

Struktuuria,  aina täytyy olla hieman struktuuria.

Hmm.. Ja sitten jos mä tähän laittaisin vielä.. 


Tarkkaa, tarkkaa.. Keskittymisen arvosana 10!

Tarkkaa puuhaa..

Touhua ja tohinaa..

Kuiva, kuiva, että pääsen jatkamaan :)

Ja sitten taas seurataan masterin ohjeistusta..

Mitähän väriä sitten laittais?

Ihan mielettömän ihana päivä takana, Kiitos Elinalle ja kiitos kaikille osallistujille! Huikee päivä. Työt olivat loistavia ja tekijät hurjan mukavia.. Eihän päivästä siis voinut tulla muuta kuin huisi. Otetaan tästä tapa..järjestetään pian jo uusi kurssi. Heitä vaikka kommenttina ideaa millaisesta kurssista juuri sää olisit kiinnostunut !


Ja sitten vielä omat tuotokseni kurssilta..






Mixed Media-kursseja Seinäjoella!!



Elina Strömberg 
tulee pitämään Seinäjoen Nuorisokeskukselle 
kaksi Mixed Media -kurssia lauantaina 16.5.2015. 
10-12:30 Mixed Media korttiaskartelussa 28€
13:30-17:30 Mixed Media "do what makes you happy" 43€

Kurssien välissä on tunnin mittainen tauko, jolloin jokainen voi käydä lounastamassa ja mahdollisesti shoppailemassa. Kurssitiloissa on myös mahdollista nauttia omia eväitä.

Sitovat ilmoittautumiset marjo.keskinen@gmail.com. Tarvitsen sähköpostiosoitteenne, jotta voin lähettää kurssikohtaista lisäinfoa!
Mainitse ilmoittautumisessa mille kurssille aiot osallistua.
LISÄSIMME KURSSIPAIKKOJA
Kursseille mahtuu max. 14 hlö/kurssi.


Kurssit sisältävät materiaalit, mutta jokaisen tulisi ottaa mukaan perustyövälineet. Lista työvälineistä lähetetään osallistujille hyvissä ajoin.



Elinan töihin pääset tutustumaan hänen blogissaan:www.artsandcraftswithlove.com

Mixed Media korttiaskartelussa:
1. Ina
2. Marjo
3. Erja
4. Heli
5. Annika
6. Pia
7. Tea
8. Mari
9. Merja
10. Katja
11. Elle 
12.
13.
14.

Mixed Media "do what makes you happy":
1. Ina
2. Marjo
3. Krista
4. Saila
5. Niina
6. Heidi
7. Heli
8. Annika
9. Pia
10. Päivi
11. Tea
12. Elle
13. Jinna
14.

Mun tarinoita..


Tuli ostettua Tigerista vuonna kivi ja nakki tämmöinen kirjanen, joka sai nyt uudistetun ilmeen. Tarkoituksena olisi kirjoitella jotain pikkulurituksia ja ajatuksia arkisista asioista, mitkä kuitenkin helposti unohtuvat. Josko tämä korvaisi kaikki ne aloitetut päiväkirjat ala-asteelta.. En nimittäin saanut yhden yhtäkään valmiiksi kannesta kanteen.. mutta niitä oli kiva ostella ja aloittaa taas alusta.. 

Rakas päiväkirja..


Nämä päheet brillornat löytyi Paperinauhasta..

Stampotiquen typynen (psst.. oothan huomannut alen..) .. Aivan kuin mä.. raitaa, raitaa, raitaa =)



Tekstuuria Inalta ostetulla struktuuripastalla.. Chevronia maskin läpi.. leimailua.. ja mustetusta.

Live the life you've imagined



Mites kauan siitä Askartelupirtistä onkaan aikaa? Niimpä, huhtikuussa se taisi olla.. ja tämä on yhtä vanha. Aloitin tämän teon Puuhiksen Romanttista roskaa-kurssilla, mikä oli mitä mainioin!! Mutta minkäs itelleen mahtaa, kun en ole ollut siihen tyytyväinen, niin en ole ollut. Nyt sitten sain viimeisteltyä tämän ja pian se saa ansaitsemansa paikankin seinältä.